maanantai 30. syyskuuta 2013

Pusukoppi



Tehtävänä oli tehdä savesta "pusukoppi", jonka voisi rakentaa Lordin aukiolle. Tehtävän teemana oli arkkitehtuurisuunnittelu. Teoksessani pyrin tekemään kaksi sydäntä limittäin. onnistuin siinä mielestäni melko hyvin ja teoksesta tuli hauskan näköinen. En ehtinyt maalata teostani mikä olisi elävöittänyt sitä huomattavasti.

Valtaistuin minulle

Kurssin ehdottomasti mukavin tehtävä oli rakentaa puusta ja kankaasta valtaistuin itselle. Teeamana oli esine suunnittelu ja muotoilu. Tuolini taisi olla luokan suurin.

Pyrin tekemään tuolista mahdollisimman mukavan ja rennon jota kuvaa hyvin tekemäni jalkanoja. En ehtinyt päällystää tuoliani täysin mikä jäi vähän harmittamaan.

Ostoskassi

Tehtävän teemana oli graafinen eli visuaalinen suunnittelu. Meidän piti suunnitella jollekkin itse keksimälle liikkeelle paperikassi. Kasissa piti myös olla liikkeen logo tai teksti.
              Tehtävä oli mielestäni helppo je keksin nopeasti liikkeen logon ja nimen "PULSSI". Ostoskassissa kuvasin yksinkertaisesti pulssia ja onnistuin siinä mielestäni hyvin. 

Teoksesta minulla ei valitettavasti ole kuvaa.

Hiekkaveistos



Tehtävän teemana oli ympäristö- ja tilataide. Menimme rannalle tekemään näitä veistoksia. Veistokset tehtiin ryhmissä. Vaikeinta oli keksiä toteuttamiskelpoinen idea. Lopulta päätimme tehdä miehen, jonkä pää on uponnut hiekkaan.Ryhmämme oli suurin ja tavoitteena oli tehdä myös suurin veistos. Onnistuimme siinä hyvin ja veistoksesta tuli ihmisen näköinen.

Tilan kuvaamisen keinoja


Kuvassa on järvimaisema. Tehtävässä tarkoituksena oli mallintaa mustavalkokuva värillisenä käyttäen ilma- ja väriperspektiiviä. Onnistuin teoksessa mielestäni väriperspektiivien käytössä. Kuvassa kauempana on kylmiä värejä ja lähellä lämpimiä. Verjojen tekemisessä epäonnituin, eivätkä ne näytä luonnollisilta.